sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ulkonäkö kuvastaa sitä mitä nyt tekee, ei esim. sukupuolta tai luonnetta

Kunkin ihmisen ulkonäkö kuvastelee tuota ihmistä samaan tapaan kuin muidenkin ulkonäkö heidän omia tekemisiään. Ei ole esim. päälle liimattua naisten tai miesten tyyliä ja ulkonäköä, tai tietyn luonteen, kansan tai rodun ulkonäköä ja tyyliä, vaan kunkin olemuksessa näkyy, mitä hän parhaillaan tekee, miten elelee, vaikka se olisi sukupuolityypillistä, jonkun luonteenlaadun tavallainen tekeminen tai jonkun kansan uomia vahvasti. Mutta ulkonäkö on tietenkin monimutkainen juttu. Joku voi esim. tavoitella miesmäistä tyyliä, toinen pyrkiä olemaan huomaavainen, kolmas olla välittämättä mistään, tai olla tokkurassa, valehdella, noudattaa ulkoa luettua, puuhata itse osaamaansa, turata, olla pahantahtoinen, purkaa kiukkuaan muihin, mennä masentuneena kotiinsa, tehdä olonsa mukavaksi, pitää jostakin, ym

28.12.2021   Suomalaisten sosiaalusen silmän puutteet ulkomaalaisten suhteen johtuvat kai yleensä siitä, ettei ole kerrottu, miten erilainen ja millainen heidän elämänpiirinsä, elämäntapansa, taitotasonsa, luonteenlaatunsa jne on heidän koyimaassaan suomenkieluseen Suomeen verrattuna. Eikä, että mitkä ovat kunkin ihmisen elämän pakolliset asiat ja missä muodossa, ja millainen elämä luotettavuuksineen ja luotettavuuden puutteineen sekä arvoineen ja uomineen siitä syntyy, esim eri ammateilla tai eri määrin ulkomaalaisilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti