torstai 24. marraskuuta 2016

Yksilöllisistä eroista ja toisten ymmärtämisestä

Kaikki eivät koe samoja asioita samalla tavalla vaan asiat voivat sekä tuntua ihan erilaisilta että olla ihan eri roolissa elämässä vaikka olisivat palikkajärkisen silmissä sama asia. Näitä eroja oppii ymmärtämään opettelemalla traidoista ja lahjakkuuksista: Tämä tekemisentapa, tämä motivaation määrä, tämä taitotaso ja tämä tekemisen piiretineen tuovat tietynlaisen kokemuksen ja touchin tuohon tekemiseen. Sitten jos painottaa jotakin eri tekemistä, vaikkapa etsii mukavaa oloa, hyviä tekemisentapoja tai muistelee samalla kovin, niin se tuo oman tyylinsä, oman lisänsä tuohon kokemukseen, ja jos kapasiteetti ei ihan riitä molempiin, niin etäännyttää kokemuksesta samalla - tai jos useamman asian tekemisen yhtä aikaa sopii kapasiteetillesi paremmin, niin tuo paremman olon, "more vivid experience" eli aistirikkaamman ja tuntevamman.
Samassakin asiassa, etenkin jos se on sosiaalinen, voi olla eri ihmisille eri tekeminen, esim. toiselle sosiaalisen aseman tavoittelu pätemisenhaluisesti, jolloin samat asiat merkitsevät hänelle eri juttuja kuint oiselle osapuolelle, ja tuntuvat erilaisilta, ovat mukavimmat eri etäisyyden päässä.
Tällä tavoin, vaikka elämänkokemukset ja teot ovat erilaiset, koostuvat ne tutuista osista siltä osin, kun sinulla on kokemusta samoista tekemisistä, samanlaisista tekemisentavoista, samasta taitotasosta ja samantyyppisestä motivaatiosta.