keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kulttuurien kohtaamisista

Suomi on osa Eurooppaa ja myös Pohjois-Amerikan ja Venäjän sekä koulutetuilta osin osin Aasian kanssa kommunikaatioyhteydessä ja jokin osa Afrikkaa yrittää samantapaiseen suuntaan. Silloin asioita on totuttu käsittelemään tietynlaisesta koulutetusta vinkkelistä ja summittain tietyn taitotason mukaan. Jos Suomeen tulee joku muualta maailmasta, hän huomaa eri asiat, koska hänellä on eri taidot, ja samoista eurooppalaisten yleensä huomaamista ja hyvin osaamista ja noudattamista asioista hän ei osaa montaakaan, jos ollenkaan. Tavallaan näkökulmaero on hyödyllinen mutta toisaalta se merkitsee, ettei noin eri kulttuurista olevien varaan voi perustaa montaakaan ihan tavallista asiaa. Jo kommunikaatio voi olla hankalaa, kun toinen oelttaa toiset asiat vaalituiksi ja toiset asiat syrjittäviksi kuin mitä eurooppalainen, saati sitten suomalainen.
Eri ammattialoille suuntautuneiden välillä on tätä samaa, samoin eri alohen ammattilaisten. Naisten ja miesten välillä on kulttuuriero, samoin vaikka savolaisten ja pääkaupunkiseutulaisten tai ihmisten ja eläinten, uskonnollisten ja ateistien: eri asiat vaalitaan, eri asiat laiminlyödään, eri asiat osataan ja ymmärretöää hyvin, arki perustuu eri asioiden varaan, ollaan eri asemassa yhteiskunnassa ja maailmassa ja ihmissuhteet ovat eri ihmistyypin. Osa näistä eroista johtuu kasvinympäristöstä ja nykyisestä elämänpiiristä, osa taas voi olla henkilökohtaista suuntautumista, omia valintoja. Kaikki eivät pidä samoista tekemisistä eivätkä samoista ympäristöoloista eivätkä ymmärrä samoja arvoja tärkeiksi, mikä vaikuttaa heidän mahdolliseen asemaansa yhteiskunnassa: mitä vaalivat a mitä eivät, mihin sopivat ja mihin eivät. Myös taittaso vaikuttaa sopivuuteen kussakin tekemisessä tai seurassa.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Linkkejä

http://pikakoulu.blogspot.fi/2012/03/taitojen-opettaminen.html

http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/07/vaarinkasityksia-ajattelukyvysta.html

http://feelingcomputers.blogspot.fi/2015/05/virtual-world-pictures-of-world.html

http://yksinaisille.blogspot.fi/2016/07/seksuaalisuus-syyna-vaiko-pikemminkin.html

https://www.youtube.com/playlist?list=PL5413BA37709C0F53

http://healthilymoral.blogspot.fi

http://socialstrategy1.blogspot.fi/

see MY BOOK "Hard Rationality of Feelings and Instincts", to which there is the link http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/HardRationalityOfFeelings.pdf. (It is a whole book: a large PDF file, so give the page time to load.)

Haaveammattiin-kirjoitukseni sadoista sosiaalisen lokeron vaihdon ohjeista varmaankin oppisi elämänviisautta ja sotakin sosiaalisista taidoista, jos on vaihtamassa haaveammattiinsa, muttei muuten, koska koko kirjoitus on vahvasta haaveammattiin vaihtamisen näkövinkkelistä tehty, http://nopeaoppisuus.blogspot.fi .

Koulujärki on tarpeen sosiaalisissa asioissa

Koulussa aikanaan Helsingissä tunnuttiin tuumivan, että sosiaaliset asiat ovat osin irrationaalisia, vaikkei niin ole, jos oikealla tavalla lähestyy niitä järjen mukana pitäen. Myöhemminkin moni, etenkin akateeminen, on pitänyt sosiaalisia puolia elämässä järjen ulkopuolisina - eiväthän ne järkeä ole, vaan muuta elämää, mutta voihan niitä ymmärtää ja niissä käyttäytyä järkevästi.

7.8.2020   Laadin joitakin vuosia sitten joukon sosiaalisten taitojen ohjeita koulujärjen varassa ja lähetin ne netissä joko Opettajien ammattijärjestölle tai Opettaja-lehteen, mutten enää jälkikäteen löytänyt niitä koneeltani. Ne olivat kovin järkiperäisiä kuten esim. että ihmiset, äiditkin ovat erilaisia, ja sama ihminen eri roolissa eri ihmisiin nähden,kuten huomaa, jos miettii aarteen kätköpaikkaa vaikka 20 askelta tuosta pohjoiseen mutta 10 askelta länteen tuosta toisestra paikasta. Nämä tämän blogin sosiaaliset huomiot eivät ole niin koulujärjen pohjalta, mutta minulla on olo, että opettajat jotenkin toivoivat näitä.